Harlem Lake

(NED)
HarlemLake-feature
– 12.8.2023
European Blues Union palkitsi vuonna 2022 European Blues Challenge -voittajaksi Harlem Laken, joka yhdistää musiikissaan 70-luvun soulia nykyaikaiseen bluesrockiin ja americanaan.

Hollantilaisviisikko vakuuttaa energisellä showllaan, joka tuntuu kuulijasta ennenkokemattoman tuoreelta, mutta saa samalla kaipaamaan kultaisille 60- ja 70-luvuille. Noin viisi vuotta sitten perustettu bändi itse kertoo olleensa aluksi perinteisempi bluesbändi, mutta alettuaan kirjoittaa omaa musiikkiaan, se samalla laajensi musiikillista tyyliään juurimusiikkilajien yhdistelmäksi.Harlem Laken on kuvailtu luovan uskomatonta syvyyttä rockiin, bluesiin ja souliin, laulajattarensa Janne Timmerin intensiivisen ja voimakkaan äänen johdattamana. Vahvalla ja sielukkaalla laulullaan Timmer vie kuulijan jännittävälle matkalle, tukenaan Dave Warmerdamin kosketinsoittimet ja kitara, Sonny Rayn kitara, Kjelt Ostendorfin basso ja Benjamin Torbijnin rummut, jotka tarjoilevat niin sykähdyttävää soundia kuin mestarillista jammailuakin.Timmerin ääni saattaa olla Harlem Laken salainen ase, mutta bändi itse kokee jokaisen jäsenensä täydentävän toisiaan. Näiden nuorten mutta korkeatasoisten muusikoiden soittaessa yhdessä tapahtuu taikoja, kuten heidän live-tallenteiltaan hyvin kuulee. Livekeikoilla bändin on tapana laajentaa kokoonpanoaan vierailevilla puhaltimilla ja taustalaululla.

Omintakeisen bändin genrerajoja rikkova originaali musiikki kajahti laajempaan tietoisuuteen vuonna 2021, kun Harlem Lake julkaisi debyyttialbuminsa omakustanteena ja sai heti vaikuttuneen vastaanoton myös kansainvälisesti. Timmerin ja Warmerdamin tekemät biisit kirjoitettiin suurimmaksi osaksi pandemian aikana – keikkaperuutuksista huolimatta ryhmä käänsi vastoinkäymisten aikakauden musiikilliseksi kukoistukseksi.

Helmikuussa Harlem Lake julkaisi live-tallennealbumin, ja kolmatta pitkäsoittoaan bändi työstää parhaillaan. Uutta musiikkia tullaan julkaisemaan tasan kuukauden kuluttua toukokuussa. Raumalla bändin show koostuu enimmäkseen heidän omista biiseistään, satunnaisilla covereilla höystettynä.


HARLEM LAKE RAUMA BLUESIN PÄÄKONSERTISSA LAUANTAINA 12.8.2023

JAA:

Muut esiintyjät