Wallacen juuret ovat syvällä Mississippi Deltan alueella, jossa tämä 16-lapsisen perheen 7. lapsena syntynyt bluesihme kasvoi blues- ja gospel-muusikoiden suvussa.
Blues upposi Wallacen sieluun jo hänen bluesmuusikkoisältään Bobby Lee Wallacelta ja -sedältään Henry ”Son” Wallacelta, ja lisää laulunlahjaa hänelle tarjosi gospel-laulajaäitinsä Ida Lee Wallace. Isoäitinsä pyörittämässä roadhousessa Wallace kuunteli viikonloppuillasta toiseen sukulaistensa esittämiä bluesklassikoita jo lapsesta lähtien. Ammattilaisblueslaulaja ajaa nykypäivänä myös koulubussia, mutta kertoo itse saaneensa oppinsa lähinnä puuvillapelloilla työskentelystä.
Aikoinaan tätinsä Chicagon bluesklubeille viemä Nora Jean Wallace on vuosikymmenten saatossa siirtynyt klubeilta ensin keikkakiertueille Jimmy Dawkinsin kanssa 80-luvulla ja sittemmin esiintymään maailman merkittävimmillä bluesjuhlilla. 2000- ja 2010-luvuilla Wallace piti vuosikausien esiintymistauon, jonka aikana hän keskittyi huolehtimaan sairaasta äidistään – mutta tämä ei hänen tähteään himmentänyt, kuten paluualbumi Blues Woman (2020) todisti. Nyt Wallacen ääni ja lavakarisma vangitsevat jälleen yleisöjä kaikkialla.
Chicago ja electric bluesia edustava laulaja ja lauluntekijä on tehnyt huimat yli 700 biisiä – näitä sanotaan syntyvän häneltä samalla vaivalla, kuin mitä muut käyvät jääkaapilla. Wallace on elänyt elämän täynnä intohimoa ja tuskaa, saavutuksia ja epätoivoa, ja tuon kaiken mukana on syntynyt elämänviisautta, josta hän ammentaa luomisvoimansa. Wallacen silmin tarkasteltuna elämään kuuluu niin kärsimys kuin pelastus, ja juuri siitä on bluesissakin kyse – ja traditionaalinen blues Wallacen tapaan on ennen kaikkea rakkaudentäyteistä.
Kotisivut: http://www.norajeanblues.com / https://severnrecords.com/artist/nora-jean-wallace / linktr.ee/NoraJeanWallace
Instagram: @norajeanwallace
YouTube: www.youtube.com/channel/UCCCZy5xEjweh3_iF06EGByA
NORA JEAN WALLACE RAUMA BLUESIN PÄÄKONSERTISSA LAUANTAINA 12.8.2023