Vuoden 2021 Rauma Blues -festivaali peruutetaan kokonaisuudessaan

Tiedote lehdistölle 6.8.2021

Elokuun puoliväliin ensi viikon loppupuolelle suunniteltu kolmipäiväinen bluesfestivaali Rauma Blues joudutaan peruuttamaan kokonaisuudessaan. Peruutus koskee kaikkia konserttitapahtumia: niin torstain 12.8. ja perjantain 13.8. bluesklubeja kuin lauantain 14.8. pääkonserttia. 

Peruuttamisen taustalla on tuore tieto Rauman siirtymisestä koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Leviämisvaiheen tapahtumien ja ravintoloiden turvallisuusjärjestelyiden toteuttaminen tekisi Rauma Blues -konserttien järjestämisestä kannattamatonta, ja myös päinvastoin: kannattavan festivaalin järjestäminen ei mahdollistaisi tarvittavien turvallisuusjärjestelyiden toteuttamista. Tämän vuoden tapahtuman peruuttaminen on siten ainoa tapa huolehtia Rauma Blues -yleisön terveysturvallisuudesta sekä Rauma Blues -festivaalin jatkuvuudesta tulevaisuudessa.

Ainutlaatuisten illanviettojen ystävien rakastamaa festivaalia, bluesdiggareiden vuoden kohokohtaa, legendaarista Rauma Bluesia on järjestetty jo 35 vuoden ajan, vuodesta 1986 alkaen, keskeytyksettä joka vuosi. Näin olleen vuosi 2021 on Rauma Bluesin historiassa ensimmäinen vuosi, kun väliin jää koko Rauma Blues.

Yhdessä Rauma Festivon ja Rauma Blue Sea Film Festivalin kanssa Rauman Superelokuun muodostava festivaali on omalta osaltaan huolehtinut siitä, ettei kaupunki hiljene kesälomakauden päättymisenkään hetkillä: Rauma Blues on vuosittain koonnut kaupungin hotellit ja klubit täyteen juurimusiikin ja hyvän meiningin ystäviä läheltä ja kaukaa. 

Vuonna 2019 Rauma Blues teki yleisöennätyksen keräten viime vuosikymmenen suurimman kävijälukunsa: pääkonsertti keräsi kaikkiaan 2200 ja kaikki festivaalin tapahtumat yhteensä yli 3000 kävijää. Vuonna 2020 Rauma Blues järjestettiin koronaepidemian myötä poikkeuksellisissa merkeissä, kolmipäiväisenä klubikeikkatapahtumana. 

Vuoden 2021 bluesfestaria on ollut tähän päivään asti tarkoitus viettää elokuun toisena viikonloppuna. Viikko ennen bluesjuhlan ajankohtaa ovat järjestelyt edenneet jo aivan viime metreilleen. Festivaalin esiintyjäkaarti oli täynnä juurimusiikin huippumuusikoita – kaikkiaan yhdeksän kovaa kotimaista artistia tai -kokoonpanoa oli saapumassa Raumalle pitkän keikkatauon jälkeen täynnä esiintymisintoa.

Lauantaina 14.8. bluespihan pääkonsertissa stagen olisi vallannut huima kattaus bluestähtiä: Dave Lindholm Lights, Heikki Silvennoinen Band, Charlotta Curves & Helge Tallqvist Band sekä Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio. Perjantaina 13.8. ilta oli tarkoitus aloittaa Café Salissa, esiintyjänä Lena & The Slide Brothers Duo, ja jatkaa Ravintola Buena Vistassa trion Varhama – Haavisto – Poutiainen tahtiin. Klubi-ilta suunniteltiin päättyväksi Kulttuurikuppila Brummiin, jossa tunnelman valmistautuivat nostamaan kattoon KallaBlöös sekä Million Dollar Tones. 

Rauma Blues 2021 festivaaliin myydyt liput

Lippuja Rauma Blues -festivaalille on myyty ennakkoon runsaasti suhteessa tälle vuodelle jo ennestään pienennettyyn yleisömääräkapasiteettiin nähden. Satoja lipunostaneita jää nyt ilman suuresti odottamaansa ja kaipaamaansa bluesjuhlaa.

Pääkonsertin lippuja on myyty Raumalla Hotelli Kalliohovissa, Hotelli Raumanlinnassa sekä Ravintola Buena Vistassa. Nämä liput eivät tule käymään tulevilla festivaaleilla, joten näistä paikoista lipun ostaneita pyydetään palauttamaan liput rahojen takaisin saamiseksi. Palautus on tehtävä samaan paikkaan, josta lipun on ostanutkin, jotta palauttaminen onnistuu. Palauttaminen on mahdollista 31.8.2021 asti.

Suurin osa pääkonsertin ennakkolipuista on ostettu Lippu.fi:n kautta joko vuoden 2020 pääkonserttiin tai vuoden 2021 konserttiin. Näiden lippujen kohdalla palautuskäytännön ja jatkossa käyttämisen selvittäminen on käytännön yksityiskohtien osalta vielä kesken, sillä festivaalin peruuttamisesta infotaan nyt aivan tuoreeltaan. Lipun ostaneiden palautusoikeuksista tullaan huolehtimaan, ja Rauma Blues tiedottaa Lippu.fi-lippukaupasta ostettuja lippuja koskevista käytännön linjauksista elokuun toisen viikon kuluessa.

Kulttuurikuppila Brummin nettilippukaupasta ennakkoon Brummin bluesklubille ostetut liput peruuntuvat ja lippurahat palautuvat liput ostaneille automaattisesti ilman erillisiä toimenpiteitä. Muille bluesklubeille on ollut vapaa pääsy, joten lippuja ei ole ollut myynnissä tai tulossa myyntiin, eikä näin ollen myöskään palautettavana. 

Mikäli lipunostaneille herää lippua koskevia kysymyksiä vielä tulossa olevien tarkempien lipunpalautuskäytännöistä tiedottamisen jälkeen, voi tiedustelut lähettää sähköpostitse osoitteeseen info@raumablues.fi .

Ensi vuonna uudestaan!

Rauma Blues kiittää jälleen yleisöään kärsivällisyydestä välttämättömien muutosten ja itsestään riippumattomien viime metrien yllätysten keskellä. Peruuttamispäätöksen avulla turvataan festivaalin järjestäminen jatkossa sekä Rauma Blues -yleisön terveysturvallisuus. 

– Olemme seuranneet tilannetta päivittäin ja tutustuneet tarvittaviin toimenpidesäädöksiin. Kiihtymisvaiheen ravintolarajoitukset ja tapahtumien järjestämiskriteerit olivat meillä vielä hallittavissa, mutta leviämisvaiheen ja tuoreiden tiukempien rajoitusten kanssa järjestelyt eivät ole meille mahdollisia. Siksi olemme tänään joutuneet tekemään tämän raskaan mutta välttämättömän päätöksen, Rauma Blues ry:n Tunnu Pärssinen valottaa.

– Pääkonsertin koko edellyttäisi yleisömäärällemme sen luokan erikoisjärjestelyitä, ettei niitä ole Rauman kaupungintalon rajatulla sisäpihalla rajallisilla sisäänkäyntimäärillä, käytössä olevilla resursseilla ja tämän kokoisessa tilassa mahdollista järjestää muuta kuin festivaalin tulevaisuuden vaarantavilla tappioilla. Asiaan tuo oman lisänsä se, että koko pääkonserttialue, samoin kuin Kulttuurikuppila Brummin ja Ravintola Buena Vistan bluesklubit ovat samanaikaisesti anniskelualueita, joita koskevat myös ravintolarajoitukset anniskeluajan päättymisineen ja yleisön jäsenten omine pöytäistumapaikkoineen. 

Myös pienemmän yleisömäärän klubikeikat joudutaan perumaan, vaikka niissä eivät anniskelukellonajat olekaan esteenä.

– Sisätiloihin sijoittuvien bluesklubiemme ideana on pieni keikka ja intiimi tunnelma. Pienissä tiloissa vaadittavat turvavälit tekisivät keikoista liiankin pienet, vesittäen sekä konserttien kannattavuuden että tunnelman, joista molemmista meidän on pidettävä huolta ensisijaisesti juuri yleisömme huomioimiseksi, toteaa Pärssinen.

– Lähestulkoon valmiiksi järjestetyn festivaalin peruuttaminen viime metreillä tuottaa toki tappiota sekin, mutta huomattavasti vähemmän, kuin tarvittavien kriteerien mukaisesti toteutettu tapahtuma. Meillä ei siis kertakaikkiaan ole mitään muuta mahdollisuutta näin lähellä H-hetkeä, kuin luopua painavin mielin kaikista festivaalin tapahtumista näissä uusissa olosuhteissa.

Viimevuotinen festivaalin peruuttamispäätös ja pelkkien pienten klubikeikkojen varaan jääminen oli Rauma Bluesin järjestäjäporukalle raskas, ja tämän vuoden päätös kirvelee sitäkin enemmän. 

– Tietysti meitä harmittaa ennen kaikkea esiintyjien ja yleisön puolesta aivan valtavasti. Meille on ollut ensisijaisen tärkeää järjestää kotimaisille artisteille keikkamahdollisuus ja pitkässä koronakurimuksessa kärvistelleelle yleisöllemme ainutlaatuinen live-elämys, Pärssinen harmittelee.

– Menemme kuitenkin edelleen terveys edellä ja kunnioitamme koko maan eri tahojen yrityksiä pitää koronaepidemia aisoissa ja yhteiskunta auki. 

Pärssinen toteaa kuitenkin jossittelun olevan turhaa. Rauma Blues kun ei jää tuleen makaamaan, vaan pitää katseen valoisassa tulevaisuudessa.

– Ensi vuonna tulemme taas! Pärssinen vakuuttaa.

LISÄTIEDOT

LEHDISTÖMATERIAALI

Lehdistökuvissa Rauma Blues 2021 -festivaalin artistit. Osa kuvista liitteenä.

Kaikki lehdistökuvat osoitteessa www.raumablues.fi/media 

RAUMA BLUES ONLINE

www.raumablues.fi 

www.facebook.com/raumablues 

www.twitter.com/raumablues

www.instagram.com/raumablues 

@raumablues #raumablues 

LIPPUJEN PALAUTTAMINEN

  • Raumalla Hotelli Kalliohovista, Hotelli Raumanlinnasta sekä Ravintola Buena Vistasta ostetut ennakkoliput eivät tule käymään tulevilla festivaaleilla, joten näistä paikoista lipun ostaneita pyydetään palauttamaan liput rahojen takaisin saamiseksi. Palautus on tehtävä samaan paikkaan, josta lipun on ostanutkin, jotta palauttaminen onnistuu. Palauttaminen on mahdollista 31.8.2021 asti.
  • Lippu.fi:n kautta joko vuoden 2020 pääkonserttiin tai vuoden 2021 konserttiin ostettujen lippujen kohdalla palautuskäytännön ja jatkossa käyttämisen selvittäminen on käytännön yksityiskohtien osalta vielä kesken, sillä festivaalin peruuttamisesta infotaan nyt aivan tuoreeltaan. Lipun ostaneiden palautusoikeuksista tullaan huolehtimaan, ja Rauma Blues tiedottaa Lippu.fi-lippukaupasta ostettuja lippuja koskevista käytännön linjauksista elokuun toisen viikon kuluessa.
  • Kulttuurikuppila Brummin nettilippukaupasta ennakkoon Brummin bluesklubille ostetut liput peruuntuvat ja lippurahat palautuvat liput ostaneille automaattisesti ilman erillisiä toimenpiteitä. 
  • Muille bluesklubeille on ollut vapaa pääsy, joten lippuja ei ole ollut myynnissä tai tulossa myyntiin, eikä näin ollen myöskään palautettavana. 
  • Mikäli lipunostaneille herää lippua koskevia kysymyksiä vielä tulossa olevien tarkempien lipunpalautuskäytännöistä tiedottamisen jälkeen, voi tiedustelut lähettää sähköpostitse osoitteeseen info@raumablues.fi .

PIENI SUURI RAUMA BLUES

Mitä yhteistä on heillä: Rod Piazza & The Mighty Flyers, J.Karjalainen & Mustat lasit, Honey B. & T-Bones, Kapteeni Nemo ja Sonja Lumme? Heistä kaikki sai alkunsa – he olivat vuonna 1986 ensimmäisen Rauma Blues -festarin esiintyjät! Tuolloin festivaali järjestettiin neljänä päivänä maaliskuussa ja yhtenä päivänä heinäkuussa, kunakin päivänä yhdellä esiintyjäkokoonpanolla. 

Jo alkuvuosinaan Rauma Blues lujitti musiikkilinjansa juurimusiikkiin. Pieni festari on valloittanut vakioyleisön sydämet laadukkaalla ohjelmistollaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan vuodesta toiseen. Sittemmin Rauma Blues on vakiintunut kolmipäiväiseksi blueskansan kesän kohokodaksi. Loppu on legendaarista historiaa: tänä päivänä Rauma Blues rankataan maailmanlaajuisestikin maailman johtavien blues-tapahtumien harvalukuiseen joukkoon.

Lisää taattua meininkiä on poikkeuksellisen taukovuoden jälkeen luvassa vuonna 2022, kun lukuisat bluestähdet ja huippumuusikot jatkavat laadukasta Rauma Blues -perinnettä ja laittavat bileet pystyyn Rauman keskustassa elokuun toisena viikonloppuna 2022. 

Rauma Blues Ry. toimii täysin talkoovoimin ja suurimmaksi osaksi ilman yhteiskunnan avustusta, lukuunottamatta harvoja pieniä kulttuuriavustuksia ja viimeisimpien vuosien markkinointiyhteistyötukia Rauman kaupungilta. Tapahtumaorganisaatio on koko 35 vuoden ajan ollut vain 4-6-henkinen. Tapahtumien ajaksi talkooporukka kasvaa 10-15 henkilöön.