Info
Vuodesta toiseen kiittävää palautetta niin yleisöltä, medialta kuin esiintyjiltä saanut Rauma Blues -festivaali lukeutuu kansainvälisen blueskentän ykkösfestivaaleihin.
Ainutlaatuisten illanviettojen ystävien rakastama tapahtuma, bluesdiggareiden vuoden kohokohta Rauma Blues järjestetään tänäkin vuonna elokuun toisena viikonloppuna, torstaista lauantaihin 10.–12. elokuuta.
Torstain 10.8. ja perjantain 11.8. bluesklubit tarjoilevat bluesia laidasta laitaan ympäri kaupunkia ravintoloissa ja kahviloissa.
Lauantain 12.8. päätapahtumaa juhlitaan jälleen teltta-areenalla Rauman ydinkeskustassa tutun tunnelmallisissa merkeissä. Luvassa on totuttuun tapaan sekä kansainvälisiä että kotimaisia juurimusiikin huippuartisteja ja -kokoonpanoja.
Ensimmäiset artistit julkaistaan maaliskuun alkupuoliskolla, jolloin alkaa myös vuoden 2023 festivaalin lipunmyynti.
Uudet infot festivaalista julkaistaan aina festivaalin kotisivun ajankohtaisissa uutisissa ja sosiaalisen median sivuilla. Sosiaalisessa mediassa voi myös esimerkiksi osallistua kilpailuihin, joissa on mahdollista voittaa vapaalippuja festivaaleille.